| As Oy Naapuri Aleksi 31 13 kuvaa,
0 kansiota
|
| Blogiin liittyvät 35 kuvaa,
0 kansiota
|
| Energiaa koko elämä-seminaari v. 2009 Lahtelaisten naisjärjestöjen yhteinen yleisöseminaari Wellamo-opistolla 14.11.2009 veti yleisöä hyvällä yhteistyöllä ja upeiden alustajien ansiosta. Lahden teatterinjohtaja Maarit Pyökäri, Loppukiri-talosta Helsingistä Marja Dahlström ja lastenläkäri Sirkku Niemen puheenvuorot kirvoittivat yleisössä vilkkaan keskustelun. Kuvat: Merja Vahter, seminaarin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja. 29 kuvaa,
0 kansiota
|
| F1-venekisa Lahdessa 2009 Lahden Vesijärvellä oli huimaa menoa ja meininkiä 12.-13.6.2009, kun F1-veneet ottivat mittaa toisistaa. Erityisesti lauantaina sää hemmotteli koko tapahtumaa ja ennenkaikkea sitä seuraamaan tullutta yleisöä. Toki rannassa on muuloinkin paljon nähtävää ja koettavaa koko alueella Casselista Lokkiin niin laivoissa kuin mantereellakin. Kuvat: Merja Vahter 52 kuvaa,
0 kansiota
|
| Heinolatalo Olen innolla kehittämässä Heinolan seudun ja koko Päijät-Hämeen elinvoimaisuutta sekä ihmisten elämänlaatua. Heinolatalo kirkonkylässä tarjoaa mainiot puitteet kauniissa ympäristössä erilaisen yritys-, järjestö- ja harrastustoiminnan tarpeisiin. Suuri, lämminhenkinen entinen valtuustosali antaa mukavat juhlien, kokousten, kurssien ja konmserttien järjestämiseen siellä. Pienempiä tiloja on kahdessa kerroksessa. Saunatilat ja suuri, valoisa entinen kirjastosali sijaitsevat alakerrassa. Lisätietoja vuokrauksesta saat kuvien ottajalta, Merja Vahterilta, p. 0500 793680. 12 kuvaa,
0 kansiota
|
| Iisalon siunaustilaisuus ja hautaus Mannerheim-ristin ritari Pentti Iisalo siunattiin haudan lepoon Lahden Ristinkirkossa talvisena lauantaina 22.11.2008 kello 11.00. Hautajaissaattue saattoi hänet Levon hautausmaalle, jossa hänet laskettiin haudan poveen muiden Mannerheim-ristin ritarien viereen Porilaisten marssin ja kunnialaukausten juhlistaessa tapahtumaa. Kuvat: Merja Vahter 195 kuvaa,
0 kansiota
|
| Ikkunoita 19 kuvaa,
0 kansiota
|
| Inner Wheel 26 kuvaa,
0 kansiota
|
| Jenni 12 kuvaa,
0 kansiota
|
| Joulu 2011 Perhejoulun vietossa v. 2011 vuorossa Dublin. 12 kuvaa,
0 kansiota
|
| Kankurin Ilo käsityökeskus 75 kuvaa,
1 kansio
|
| Kesäpaikka 49 kuvaa,
0 kansiota
|
| Kokoomustapahtumia ja kokouksia Kuvia erilaisista Kokoomus-tapahtumista; toreilla, puoluevaltuustossa, vaalivalvojaisissa, kauppakeskuksissa, yleisötilaisuuksissa, juhlissa, kesätapahtumissa ym. missä nyt yleensä ihmisten kanssa ollaan. Kaikki kuvat Merja Vahter, paitsi luonnollisesti ne, joissa olen itse. 119 kuvaa,
0 kansiota
|
| Kukkia 55 kuvaa,
0 kansiota
|
| Kulkuvälineitä 7 kuvaa,
0 kansiota
|
| Kuvia Lahdesta 96 kuvaa,
7 kansiota
|
| Kärkölän Kokoomus 90 vuotta Kärkölän Kokoomus vietti 90-vuotisjuhlia Suivalan Pitokartanossa 5.7.2009 mukavan kotoisissa, mutta samalla juhlavissa tunnelmissa. Kuvat: Merja Vahter 77 kuvaa,
0 kansiota
|
| Käsitöiden maailmassa 37 kuvaa,
0 kansiota
|
| Lahden Kirjamessut 2009 Lahti-Hallissa 21.-22.3.2009 keräsivät runsaan kävijämäärän ja tasokkaan kirjailijavieraiden joukon. Lauantain aikana vierailivat mm. messut avannut ja myöhemmin haastateltavana ollut eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Kirjakahvilan, kirjasalongin ja kirjakulman lavoilla nähtiin myös mm. runoilija Miia Toivio, Kaj Chydenius, Eppu Salminen, kääntäjä Jaana Kapari-Jatta, Matti Rönkä, Riitta Väisänen, Raija Oranen, Sirkka Santapukki, Heikki Luoma, Eli´na Halttunen, Eppu Nuotio. Samoin Kiroilevan siilin luoja Milla Paloniemi. Hän, kuten useat muut messuilla esiintyneistä ja vierailleista kirjailijoista olivat tavattavissa myös lahtelaisen Kirjakauppa Tarinan osastolla. Kuvat: Merja Vahter, ellei erikseen toisin mainita. 89 kuvaa,
0 kansiota
|
| Lahden Sotaveteraanit ry 50 v Lahden Sotaveteraanit ry juhli 50 toimintavuottaan Lahden Sibeliustalolla lauantaina 8.3.2008 kello 12.00 alkaen. Puheiden ja ohjelmanumeroiden jälkeen juhlaväki ruokaili Metsähallissa ja Ravintola Lastussa. Lisään kuvatekstejä pikkuhiljaa. Tunnistusapu on tervetullutta. Laitan kuvien yhteyteen nimiä, jos ystävällisesti kerrotte niitä. Yhteystietoni löytyvät etusivun oikeasta yläkulmasta. Merja Vahter 152 kuvaa,
0 kansiota
|
| Lilliputti Lastenputiikki 20 kuvaa,
0 kansiota
|
| Luonnonihmeitä 6 kuvaa,
0 kansiota
|
| Luottamustehtävissä ym 25 kuvaa,
0 kansiota
|
| Matkakuvia 12 kuvaa,
2 kansiota
|
| MLL Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistys 18 kuvaa,
2 kansiota
|
| Muuten vaan kaunista 4 kuvaa,
0 kansiota
|
| Omakuvia Merja Vahter 16 kuvaa,
0 kansiota
|
| Omia käsitöitä 22 kuvaa,
3 kansiota
|
| Ovia 44 kuvaa,
0 kansiota
|
| Padasjoki Elämää Padasjoella, kesän 2009 tapahtumia, arkea, ihmisiä ja ilmiöitä. Samoin vuoden 2010. 33 kuvaa,
0 kansiota
|
| Perhettä 56 kuvaa,
1 kansio
|
| Presidentinvaalit 2012 Kuvaamiani tilanteita kampanjan ajalta. Kuvat, joissa itse näyn ovat luonnollisesti muiden ottamia. 21 kuvaa,
0 kansiota
|
| Puheenjohtajapäivä 2009 Hämeenlinnassa Kokoomuksen 7. puheenjohtajapäivä oli 14.3.2009 Hämeenlinnan Verkaterhtaalla. Paikallisjärjestöjen ja valtuustoryhmien puheenjohtajia eri puolilta oli paikalla n. 500. Eurovaaliehdokkaiden tentin hoiti loistavaan Alex.maiseen tapaan ulkoministeri Alexander Stubb. Opetusministeri Henna Virkkunen kertoi ministeritaipaleensa alusta ja median tavasta uutisoida. Puolueemme puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen piti kokoontumisemme alussa poliittisen tilannekatsauksen. Puoluesihteeri Taru Tujunen luotasi katseet eurovaaleihin ja koko päivän ohjelman juonsi eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Petteri Orpo, jo perinteeksi tulleeseen tapaan.
Jalkauduimme osalla porukkaa Reskalle, jonne Hämeenlinnan kokoomusväki oli järjestänyt Korva-kahvilateltan. Eurovaaliehdokkaistamme ihmisille olivat ulkona esittäytymässä Sirpa Pietikäinen, Eija-Riitta Korhola, Heikki Autto ja Ville Itälä. Puheenjohtaja Jyrki Katainen ja varapuheenjohtaja Sampsa Kataja olivat puhumassa hämeenlinnalaisille Reskalla. Paikalla olivat myös sekä Hämeen piirin puheenjohtaja Timo Heinonen että varapuheenjohtaja Merja Vahter (tämän kuva-albumin omistaja ja kuvien ottaja). Reskallakin kamera oli mukana, mutta ihmisten kanssa jutellessa ja ehdokkaistamme kertoessa sekä heidän esitteitään jakaessani aika kului niin reippaasti, että kuvienotto unohtui kokonaan. Kuvat: Merja Vahter, www.merjavahter.fi 66 kuvaa,
0 kansiota
|
| Puoluekokous 2008 Tampere-talossa 13.-15.2008 pidettiin Kokoomuksen Työmaakokous-nimellä puoluekokous, joka oli samalla 90-vuotisjuhlakokous. Kaikki kuvat Merja Vahterin ottamia, lukuunottamatta luonnollisesti niitä, joissa olen itse:) 34 kuvaa,
0 kansiota
|
| Pyhäniemen Kesän 2010 kutsuvierasavajaiset 1.7.2010 Pyhäniemen kartanolla Hollolassa. Kuvat: Merja Vahter 15 kuvaa,
0 kansiota
|
| Päijännepurjehdus 2009 kuvina Päijännepurjehduksen 2009 yhteydessä Padasjoen satamassa/laivarannassa lauantaina 18.7.2009. Kuvat ja niiden käyttöoikeudet: Merja Vahter. Yhteystiedot kuvien käyttämislupien tai kopioinnin kysymiseksi löytyvät nettisivuiltani www.merjavahter.fi 79 kuvaa,
0 kansiota
|
| Päijät-Parlamentti 2008 Next Hotel Salpauksessa vuonna 2008 pidetyn parlamentin kuvat: Merja Vahter 39 kuvaa,
0 kansiota
|
| Soroptimistit Lahden Soroptimistiklubin kokouskuvia. Kuvat: Merja Vahter 20 kuvaa,
0 kansiota
|
| Tauluja 12 kuvaa,
1 kansio
|
| Toreilla ja turuilla Elämäni kohokohtia ovat usein ihan tavalliset päivät, juhlaa siitä tekee ihmisten parissa oleminen erilaisissa yhteyksissä. Kuvat: Merja Vahter, paitsi tietysti ne joissa olen itse. 11 kuvaa,
0 kansiota
|
| Uudenvuodenaatto 2009 Lahdessa 67 kuvaa,
0 kansiota
|
| Valtuustoryhmä, eri kausilla Valtuustoryhmässämme vaihtuu aina vaalien jälkeen osa jäsenistä, osa jatkaa. Kuvissa esiintyy siis entisiä ja nykyisiä valtuutettuja. Kuvat: Merja Vahter 14 kuvaa,
0 kansiota
|
| Vanhaa ja arvokasta 4 kuvaa,
1 kansio
|
| Vanhoja klassikkoja teiltä ja pelloilta Osa kuvista on napattu omissa maisemissa, osa maailmalla. Kuvatekstejä pyrin laittamaan, kun sopivaa aikaa irtoaa... 0 kuvaa,
2 kansiota
|
| Yrittäjät/yrittäjänaiset 37 kuvaa,
2 kansiota
|
| Ystäviä ja kylänmiehiä 36 kuvaa,
0 kansiota
|