Puoluevaltuustomuisto

Torstai 9.2.2017 klo 10.17 - Merja Vahter



Jyrki_ja_Taru_puoluevaltuustossa_2013.jpg
Oheisessa neljä
vuotta sitten
otetussa kuvassa
olemme puoluevaltuuston
kokouksessa Helsingissä,
muistaakseni ravintola on
vanhan teurastamon
paikalle tehty.


Puheenjohtaja vastaa kysymyksiin ja kommentoi poikkeuksellisen laajan, monisäikeisen ja mielenkiintoisen aikana esille nousseita asioita. Esillä keskustelussa työ ja sen arvostus, työllistäminen sekä työllistymisen mahdollisuus, ikärasismi, yrityselämä.

Muistan tuosta kokouksesta monta asiaa, yhtenä sen, että Jyrki Katainen oli saapunut juuri kokousmatkalta keskemmältä Eurooppaa ja oli valvonut kymmeniä tunteja peräkkäin. Siitä huolimatta hän piti sisällöltään monipuolisen puheenvuoron.
Yksi asia, jonka olin puoluevaltuuston kokouksissa nostanut useampaan kertaan esiin, oli silloin Suomessa työnhakujen tilanteissa esiin noussut ikärasismi. Olin saanut siitä palautetta lukuisilta ihmisiltä, niin naisilta kuin miehiltä eri puolilta Suomea. Viesti oli kuultu ja mennyt perille. Jyrki puhui tuona lauantaina myös sen asian korjaamisen tarpeesta.
Ei ole mitään mieltä jättää hyödyntämättä yli viisikymppisten vahvaa osaamista ja työkokemusta.  Uskokaa tai älkää, jo sen ikäiset kokevat usein ikärasismia työnhaussa. Älytöntä. Heitä tarvitaan Suomen rakentamisessa. Monet miesjohtajat sanovatkin palkkaavansa mielellään mm. 55 täyttäneitä naisia, koska he ovat osaavia, työntekoon sitoutuvia.
Mitä luulette, onko tilanteessa tapahtunut korjausta?
En ole vähään aikaan kuullut tai lukenut tähän aiheeseen liittyviä juttuja.

PS. Kuten huomaatte, Tarukin on tuossa vielä puoluesihteeri, eikä mikään Ellun Kana. ;)

PS II. Miksi kirjoitan tästä nyt? Siksi, kun facebook tuntuukin toimivan mainiosti myös päiväkirjana ja nostaa meille omille aikajanoillemme nähtäväksemme päivityksiämme satunnaisesti eri vuosilta ao. päiviltä. :)

Merja Vahter

www.merjavahter.fi
merja.vahter@lh.lahti.fi
www.facebook.com/merjavahter

Avainsanat: Jyrki Katainen, Taru Tujunen, vaikuttaminen, ikärasismin korjaaminen