Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat Kv 2.10.2023 §98
Olemme Lahden kannalta historiallisen tapahtuman äärellä. Olemme valitsemassa Lahdelle järjestyksessään 12. kaupunginjohtajaa. Ensimmäinen, Arvi Hällfors on valittu vuonna 1930.
Minulla on ollut tätä ennen jo kolme kertaa tilaisuus olla valitsemassa tälle rakkaalle kotikaupungillemme uutta kaupunginjohtajaa.
Kun tulin kaupunginvaltuutetuksi vuonna 2001, kaupunginjohtajana oli Kari Salmi.
Yhteistyö hänen kanssaan oli luontevaa, koska olin häneen saanut tutustua jo hänen puheenjohtamassaan Lahden Seudun Yrityskeskuksen hallituksessa vuodesta 1997, eli yrityksen perustamisesta asti. Siellä olin erityisesti kaupan ja palvelualojen edustajana, en poliitikkona. Nykyisin tuon elinkeinoyrityksen toimintaa jatkaa Ladec.
Kaupunginjohtajiksi Kari Salmen seuraajiksi on valtuustomme kokouksissa äänestetty Tarmo Pipatti vuonna 2003, Jyrki Myllyvirta 2007 ja Pekka Timonen 2018.
Valintaprosessit ovat aina olleet huolellisesti valmisteltuja. Äänestykset valtuuston kokouksissa ovat demokratiaa, joka meille Suomessa on arvokasta. Tähän tehtävään ovat kaupunkilaiset kuntavaaleissa mandaatin antaneet. Aina ei ole tullut valituksi henkilö, jolle itse olen ääneni antanut, mutta aina olen kyennyt valituksi tulleen kanssa tulemaan hyvin toimeen ja saanut ääneni kuuluville.
Tämän illan lopputulemaa emme tiedä, mutta sen tiedän, että näistä kolmesta loppusuoralle ehdolle tulleista kenen tahansa kanssa tulemme toimeen. Uskon myös, että heistä kaikki ovat valmiita laittamaan itsensä likoon Lahden kaupungin menestyksen ja sen palvelemisen eteen. Tämä tuli esiin keskiviikkona kuulemissamme esittelyissä ja haastatteluissa.
Suhtautukaamme siis me kaikki kaupunginvaltuutetut jatkoon niin, että saamme kenestä tahansa, Rinna Ikola-Norrbackasta, Niko Kyynäräisestä tai José Valannasta meille uuden kaupunginjohtajan, tuemme häntä työssään. Tiedämme varsin hyvin, että se ei ole kenellekään helppo tehtävä ja arvostelijoita tulee riittämään, sellaisiltakin tahoilta, jotka itse eivät missään tapauksessa olisi tuon arvostelun kohteeksi valmiita ja tehtävään ryhtymään. Osaamisesta puhumattakaan.
Muistetaan tässäkin, että asenne ratkaisee. Myös meidän oma asenteemme.
Toivotan jo tässä yhteydessä valituksi tulevalle onnea ja menestystä sekä vaikutusvaltaa, hyvässä yhteistyössä meidän valtuutettujen ja kaupungin palveluksessa olevien kanssa.
Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu, kok
PS. Valtuuston kokouksessa äänet jakautuivat kolmelle ehdokkaalle.
Rinna Ikola-Norrbacka, Niko Kyynäräinen ja José Valanta.
Toisella äänestyskierroksella olivat mukana Rinna Ikola-Norrbacka 28 ääntä ja Niko Kyynäräinen 31 ääntä. Näin ollen valituksi tuli Niko Kyynäräinen.
Onnea tuleviin tehtäviin yhteistyössä meidän poliitikkojen kanssa,
ja kiitos Rinnalle ja Josélle reilusta kisasta.