Yrittäjyyskasvatuksen mahdollistaminen kouluissa lisääntyy

Tiistai 30.3.2021 klo 8:20

Jopas jotakin. Harvoin sytyn näin
spontaanisti kirjoittamaan kuin nyt.
Aamuteeveessä oli pätkä, jossa kerrottiinmuutamien menestyneiden suomalaisyrittäjien
lahjoittaneen yhteensä 6 miljoonaa Euroa
koulujen yrittäjyyskasvatuksen lisäämiseen.
He näkevät tärkeäksi sen, että kaikilla lapsilla
ja nuorilla tulee olla mahdollisuus saada jo
koulussa tietoa yrittäjyydestä, edes
yrittäjämäisestä asenteesta työelämässä.
Kukaan meistä ei varmasti kuvittele, että
kaikista tulee tämän myötä yrittäjä.
Eikä näin voisi ollakaan, jotta myös
erialojen työntekijöitäkin löytyy niin
yksityisen kuin julkisen puolen tehtäviin.

Olennaisinta mielestäni on, että jokaiselle koululaiselle on tämän kautta mahdollisuus luoda asenne, että sinä pystyt, jos tahdot, menemään kohti omia tavoitteitasi. Ovat ne sitten itsenäinen yrittäjyys tai halu tehdä palkkatyönsä niin hyvin, että voi löytää siihen terveen motivaation. Menestyä ja saada tyydytys tekemästään työstä on jo sinällään kova juttu. Se auttaa myös haluun oppia koko ajan jotain uutta, koska se on välttämättömyys työssä kuin työssä. Erityisen tärkeää se on yrittäjänä toimiessa, koska kukaan muu ei siinä pysty luotsaamaan karikkojen yli kuin se yrittäjä, toki työntekijöidensä kanssa yhteistyössä, silloin kun sellaisiakin on.

Tämä yrittäjyyskasvatuksen mahdollistaminen on muutenkin monisyinen juttu. Lapset ja nuoret ovat sen suhteen keskenään hyvin erilaisessa asemassa. Osa saa varmasti tervettä kannustusta uskomaan itseensä kotona, osa välttämättä ei. Siinä asiassa olemme hyvin erilaisessa asemassa lapsuudessamme. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei ole ainakaan vanhempien taloudellisesta asemasta kiinni, vaan siitä, miten vanhemmat itse suhtautuvat elämään ja sen suomiin mahdollisuuksiin vaikuttaa siihen itse. On ihmisiä, joiden elämä on sivusta katsoen ja käytännössäkin rankkaa, mutta jotka siitä huolimatta luovat positiivista asennetta ympärilleen, saaden omat lapsensakin uskomaan, että sinä osaat, sinä pystyt.

Oma unelmani yrittäjyydestä syntyi muistikuvieni mukaan 15-16-vuotiaana. Se johtui siitä, että oppikouluaikana menin koulupäivien jälkeen töihin lahtelaiseen naistenvaateliikkeeseen, jossa sain työkavereilta ja liikkeen omistajalta oppia paljon. Tärkeimpänä oppina työelämäasenteen, josta on ollut hyötyä läpi elämän. Tiesin, että haluan joskus olla kauppias, ala ei suinkaan ollut selvä, ennen kuin sitten, kun lopulta perustin Lahden keskustaan oman Lastenputiikki Lilliputin. Sitä ennen ehdin kokea työelämää palkansaajana niin yksityisellä kuin valtiolla. Lopulta vähän vaille 30-vuotiaana sen tein, perustin oman yrityksen kauppiaana. Uskaltauduin jopa palkkaamaan silloin ensimmäisen työntekijän. Tuosta rohkeudesta taputtelen itseäni selkään vieläkin. Eihän minua ihan täyspäisenä pidetty, kun irtisanouduin Puolustusministeriön palveluksesta vakituisesta tehtävästä Hennalassa. Tulin siitä eteenpäin kokemaan elämäni parhaat työvuodet kaikkine haasteineen ja onnistumisineen yhdessä henkilökuntani kanssa, joita mieluiten työkavereikseni kutsun.

Nostan olematonta hattua näille yrittäjille, jotka ovat nähneet hyväksi ja tärkeäksi ojentaa taloudellisen tuen tuolle arvokkaaksi näkemälleni koulutukselle.  Tästä uneksimme yhdessä muidenkin Lahden Yrittäjäjärjestön hallituksen jäsenien keskuudessa jo vuosikymmeniä sitten. Tulevaisuudessa näyttää enemmän ja enemmän siltä, että yhä useampi nuori joutuu käyttämään rohkeutta ryhtyä yrittäjäksi. Kaikilla aloilla se ei ole enää pelkästään unelma, vaan kenties ainoa mahdollisuus työllistää itsensä. Toivotan menestystä elämään ihan joka ainoalle lapselle ja nuorelle. Uskokaa itseenne ja mahdollisuuksiinne. Sinä osaat, sinä pystyt.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu, kok
kaupunginhallituksen jäsen
kuntavaaliehdokas 2021

Blogiin liittämässäni kuvassa kanssani kaksi Lilliputin myyjistä Rajasen talon myymälässä Rautatienkadun mäessä 1980-90-luvun vaihteessa.

Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä, kerrotaan Minna Canthin lausahtaneen

Lauantai 20.3.2021 klo 12:11 - Merja Vahter

Tästäpä virisi Minna Canthin ja Tasa-arvon päivänä erään Facebook-kaverini seinällä vilkas ja mielenkiintoinen keskustelu.

Lausahduksen toteaja on saattanut tarkoittaa sillä totaalista käsitöistä kieltäytymistä tai sitten aidosti sitä, että kaikkien ei tarvitse niitä tehdä. Tai sitten sitä, että naiset kykenevät muuhunkin. Tähän tietysti on tasa-arvon nimissä tähdätty ainakin Suomessa jo reilut sata vuotta. Mitä lie tarkoittanut. Periaatteessa ihan sama minulle. Joka tapauksessa keskustelussa nousi nytkin esiin se seikka, että me ajattelemme nykyisinkin itse kukin eri tavalla. Käsityöt ovat monen silmissä vähäpätöinen juttu ja ajan voisi käyttää järkevämminkin. Voisi varmasti, kuka mitenkin. Toiset kiertävät golfkenttiä päivät pääskytykseen, osa tekee sudokuja, monet ovat kuntosali-addikteja, jotkut istuvat pilkillä tai kesäkalassa ja kirjoittajiakin löytyy. Suotakoon se kaikille näitä ja vastaavia asioita harrastaville. Onpa heitäkin, jotka ehtivät tehdä montaa näistäkin asioista.

Jos Minna Canth on tarkoittanut sanomallaan, että ottakaa naiset enemmän valtaa ja osallistukaa päätöksentekoon, voin kertoa, että käsitöidenteko ei estä tuotakaan. Olen ollut reilut 20 vuotta kaupunginvaltuutettuna ja luultavimmin puolet siitä ajasta myös kaupunginhallituksessa ja lopun ajan tarkastuslautakunnassa sen puheenjohtajana tai jäsenenä. Lisäksi aika monen yhtiön, yhtymän tai järjestön hallituksessa ja muissa luottamustehtävissä eri tahoilla. Kohtuullisesti olen saanut siis valtaa myös päätöksenteossa. Siitä huolimatta käsityöt ovat olleet olennainen osa arkeani aina.

Aloitin kangaspuilla mattojen kutomisen, kun olin 24-vuotias. Muistan tuon siksi, että ostimme mieheni kanssa remontoitavaksemme ensimmäisen vanhan kesähuvilan silloin ja halusin tehdä itse sinne kaikki matot. Menin Lahden kaupungin silloin ylläpitämälle Launeen kudonta-asemalle, joka toimi Launeen Lastentalossa Tapparakadulla. Siellä Aira Ruuhimäen tiukassa ohjauksessa löysin kangaspuilla kutomisen lumon, joka ei omalla kohdallani ole hellittänyt sen jälkeen. Perustin sittemmin oman yrityksen, perheeseen tuli tytär ja ajankäyttömahdollisuudet muuttuivat monella tapaa, mutta paras rentoutumistapani tilaisuuksien tullen olivat käsityöt. Tuli aikakausi, jolloin hullaannuin myös tilkkutöihin. Kävin kursseilla, liityin Finn Quilt-järjestöön, osallistuin Lahden Tilkkukillan toimintaan ja ompelin. Koska aina olen halunnut oppia uutta, tehdä asioita liiankin usein vaikeimman kautta, värjäsin kankaita, värjäsin villalankoja ja nautin. Nautin suunnattomasti siitä, että sain ja saan edelleen omin silmin nähdä mitä kokeiluistani syntyy. On sitten kyse kutomisesta, neulomisesta, virkkamisesta tai värjäämisestä. Uskokaa tai älkää, se on voimavara. Ei se minulle ole ajan haaskausta, se auttaa jaksamaan vaikeammissa haasteissa. Voin kokemuksesta sanoa, että jo pelkästään kuntapolitiikka imee voimia, kun sitä sydämellään tekee. Omalla kohdallani värien kanssa pelaaminen, tapahtuu se sitten lankojen, matonkuteiden, kankaiden tai värimaalien avulla, on sitä voimien keruuta, jota arjessa tarvitsen. Ja mikä parasta, niistä jää jälki, jotain valmista, josta saattaa olla iloa muillekin kuin itselleni.

Vielä tuohon Minna Canthin sanontaan. Muistan ajan, jolloin itsekin välillä mietin mm. mattojen kutomiseen ja siihen tarvittavien materiaalien esivalmisteluun liittyen, että onkohan tämä ihan täyspäisen hommaa. Silloin, jo vuosikymmeniä sitten eteeni osui artikkeli, jossa kerrottiin Ruotsin keskuspankin johtajan, naisen, rentoutuvan mattoja kangaspuissa kutomalla. Oli muuten lohduttava havainto. Johtaa suurta pankkia ja ”voida” julkisesti kertoa kutovansa mattoja. Ihanan vapauttava ajatus. Melko äskettäin oli juttua Ylen poliittisesta toimittajasta, joka harrastaa kangaspuilla kutomista. Ja hei, onko aihetta olla ylpeä siitä, että aikanaan, kun Lahden kaupunki päätti säästösyistä lopettaa kutomotoiminnan ylläpitämisen, lopettaen kudonta-aseman toinen toisensa perään, me harrastajat päätimme perustaa osuuskuntayrityksen ja luoda uuden kutomon. Meitä oli silloin 74, joista paria perustajiksi tullutta miestä lukuun ottamatta naisia. Se jos mikä on vastuun- ja riskin ottoa, johon tarvittiin muutakin kuin käsitöidentekemisen taitoa. Olen tuon osuuskuntayrityksen hallituksen puheenjohtaja tänäkin päivänä ja ihan hemmetin ylpeä siitä, että tuo suht suurimuotoiseksi kasvanut ja kaikille halukkaille mahdollistettu kutomotoiminta on jatkunut Lahdessa jo reilut 20 vuotta. Siihen on kuulkaa vaadittu kymmeniltä ja taas kymmeniltä ihmisiltä paljon tehtyjä tunteja.

Siispä naiset, tehdään käsitöitä, otetaan vastuuta yhteiskunnallisista asioista, osallistutaan ja ollaan rohkeasti oma itsemme. Ihan riippumatta siitä, mitä Minna Canth on lausunut joskus 1800-luvun loppupuoliskolla. Hänen tekemisiään ja saavutuksiaan toki muutoin kunnioittaen.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu
kaupunginhallituksen jäsen
Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymän hallituksen pj
Osuuskunta Kankurin Ilon hallituksen pj
järjestöaktiivi

PS. kotisivuiltani www.merjavahter.fi löytyy kuva-albumini kansioista kuvia myös käsityöharrastuksiini liittyen. 

Seuraava näyttely - Pintoja, jossa joitakin uusimpia töitäni on esillä,
on Pro Puu-galleriassa huhtikuussa 2021 yhteisnäyttelynä puuartesaani Markku Tonttilan kanssa.
Tervetuloa! Näyttelyyn on vapaa pääsy. 
Tämä on jo toinen yhteisnäyttelymme, edellinen oli maaliskuussa 2018.

Merja Vahter 

Uutta vuotta kohti

Torstai 31.12.2020 klo 22:44 - Merja Vahter

Vuoden vaihtuminen pistää miettimään niin mennyttä kuin tulevaa.

Aika moinen kärvisteleminen on liittynyt tähän vuoteen 2020 tuolta maaliskuun alusta alkaen. Aina on löydettävä kaikista vastoinkäymisistä myös jotain hyvää. Yhtenä sellaisena voidaan mainita se, että asioita on opittu hoitamaan paljon myös etäkokouksina ja muuna sähköisenä yhteydenpitona sekä puhelimella. Pakko on joskus hyödyllinen asia, jonka kautta syntyy varmasti myös pysyviä tapoja, jotka säästävät niin aikaa kuin luontoa ja ympäristöä yleensä. Sopiva sattuma, kun otetaan huomioon, että Lahti on virallisestikin Euroopan Ympäristöpääkaupunki vuonna 2021. On ollut sitä käytännössä jo aiemmin ja tulee varmasti olemaan myös ensi vuotta seuraavina vuosina. Sen verran selkeästi olemme Lahdessa edelläkävijöitä lukuisissa asioissa.

Vuosi 2021 on myös kuntavaalivuosi, jonka eteen olemme Lahden Kokoomuksessa tehneet työtä jo koko tämän nyt päättyvän vuoden ajan. Ehdokashankinta hyvän ehdokastarjonnan varmistamiseksi vaatii aikaa ja työtä. On ihmisiä, jotka ilmoittavat itse olevansa kiinnostuneita lähtemään ehdolle hoitaakseen yhteisiä asioita kaupungissamme, mutta paljon on käytettävä aikaa myös siihen, että hoksataan kysyä heitä, jotka eivät itse rohkene tai tule muuten ottaneeksi yhteyttä mahdolliseen ehdokkaaksi vaaleihin lähtemiseen liittyen. Nyt on meneillään neljännet vaalit, joissa olen ihan talkoohengellä hoitanut ehdokkaiden kanssa käytäviä keskusteluja kannustaen ja erinäisistä kuntapoliitikon tehtäviin liittyvistä asioista kertoen. Näissä merkeissä olen tänäkin vuonna saanut tilaisuuden tutustua moniin uusiin ihmisiin ja huomannut miten mahtavaa tietotaitoa heiltä löytyy, jota kaupungin kehittämisessä ja päätöksenteossa tarvitaan. Kaikista ehdokkaista ei vaaleissa tule valtuutettuja, mutta hyviä lautakuntien ja muiden luottamustehtävien hoitajia useista nyt kuntavaaleihin lähtijöistä tulee.

Olen itse lähtenyt ensimmäistä kertaa kuntavaaleihin mukaan vuonna 2000. Entinen luokanvalvojani Lahden Yhteiskoulusta, joka tuolloin oli Kokoomuksen Kunnallisjärjestön puheenjohtaja, pyysi minua mukaan vaalityöryhmään, joka kartoittaa hyviä ehdokkuudesta kiinnostuneita kaupunkilaisia mukaan listallemme. Olin tuolloin kauppiasyrittäjä, vähittäiskaupassa sekä tukkupuolella. Siinä vaiheessa minulla ei vielä käynyt mielessäkään, että lähtisin itsekin ehdokkaaksi. Niin siinä kuitenkin kävi, että hän ja muut työryhmän jäsenet saivat houkuteltua minutkin lähtemään ehdokkaaksi. Ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kokoomuslaisuushan ei suinkaan alkanut minulla siinä vaiheessa, vaan se oli alkanut jo 16-vuotiaana liittyessäni Lahden Kokoomuksen Nuoriin. Itse asiassa tämä päättyvä vuosi on minulle eräänlainen juhlavuosi. Olen ollut Kokoomus-puolueen jäsen tasan 50 vuotta. Niin järkyttävän pitkältä ajalta kuin se kuulostaakin. Koskaan en kuitenkaan ole kokenut kuuluvani väärään joukkueeseen. Uskallan mm. sanoa, että jokseenkin kaikki rakkaimmat ja pitkäaikaisimmat ystäväni ovat sellaisia, joihin olen tutustunut niinä ensimmäisinä vuosina, kun olin liittynyt kokoomusnuoriin. Toki osaan hyvistä ystävistä olen tutustunut mm. työelämän varrella ja muiden harrastusten sekä järjestöjen parissa.

Miltä elämä kuntapoliitikkona ja aktiivisena Kokoomuspuolueen luottamushenkilönä on sitten tuntunut. Lyhyesti sanoen antoisalta, aikaa vievältä, opettavaiselta ja arvokkaalta osalta elämää. Kuntapoliitikkohan olen ollut vasta tuon 20 vuotta vaikka Kokoomuksen järjestötoimija paljon kauemmin. Matkan varrelle mahtuu myös pitkä jakso, kun oman yrityksen perustettuani ja sitä johtaessani en pystynyt niin aktiivisesti olemaan kaikessa puolueen toiminnassa mukana kuin nuorisovaiheessa ja nyt tämän kaupunginvaltuutettuna oloni aikana. On ollut hyödyllistäkin, että olen saanut kokea monenlaista työelämää. Niissä on ehtinyt olla työnantajana vaateliike, nuorisojärjestö, pankki, puolustusministeriö, oma yritys sekä ammatillinen oppilaitos. Poliittinen broileri -sanonta ei ainakaan siis minuun istu, vaikka nuorena olen toimintaan mukaan lähtenytkin.

Miten kaupunginvaltuusto on sitten näiden 20 vuoden aikana muuttunut. Valitettavan paljon. Ja tähän joudun sanomaan, niin kuin moniin muihinkin asioihin liittyen, kaikki on kiinni yksilöistä. Se miten asioita tehdään ja hoidetaan, millaista mielikuvaa luodaan, riippuu yksilöistä. Jokaisesta meistä. Uskallan väittää, että paras tapa asioiden eteenpäin viemiseen ei ole huutelu, muiden ihmisten arvostelu ja kaiken mahdollisen negatiivisen etsiminen. Väitän, että parempia lopputuloksia saadaan yhteistyötä tekemällä, toisia arvostamalla ja samaan maaliin pelaamisella. Tästä asiasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, ihan syystä. Tämä asia on mielestäni yksi ensi vuoden ja tulevan valtuustokauden tärkeimmistä tavoitteista. Tähän toivon kaikkien nykyisten ja tulevien valtuutettujen kiinnittävän entistä enemmän huomiota ja käyttävän parempien toimintatapojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen aikaa sekä vilpitöntä tahtoa. Siinäkin on kaikilla yksilön vastuu.

Kiitos tämän vuoden yhteistyöstä kaikilla tahoilla. Paljon vaatinut vuosi jää taakse. Opitaan toisiltamme jatkossakin. Tehdään ensi vuodesta parempi kaikessa siinä, mihin itse voimme vaikuttaa. Nyt on viimeistään tullut nähdyksi, että kaikkeen emme voi. Ehkä sekin on kasvattavaa. Pysytään terveinä, jaksetaan innostua asioista ja ollaan aktiivisia toteuttaaksemme unelmiamme aina vaan paremmasta Lahden kaupungista.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu
kaupunginhallituksen jäsen
Koulutuskeskus Salpauksen hallituksen pj
kuntavaalitutor

www.merjavahter.fi

 

 

Tarvittaessa päätöksiä on uskallettava pyörtää

Lauantai 10.10.2020 klo 22:21 - Merja Vahter

Kokoomuksen valtuustoryhmä
teki keskiviikkona yksimielisen
päätöksen perääntyä pormestarimalliin
siirtymisen kannattamisesta.
Mikä tähän sitten johti, juontaa
viikkoja,
ellei peräti kuukausia jatkuneista
keskusteluista, joissa olimme tulleet
tilanteeseen, että yhä useampi v
altuustoryhmämme jäsen epäili
mallin onnistumista tässä ajassa.
Päätös ei siis syntynyt päivässä
eikä kahdessa.

Kaupunginvaltuustolla on suuri vastuu siinä, miten Lahden kaupunki pärjää tulevina vuosina. Olimme jo ilman tätä meneillään olevaa Korona-vuotta taloudellisten haasteiden edessä, tai oikeastaan niiden parissa. Tarvitsemme Lahdessa nyt kaiken energian siihen, miten saamme kaupungin talouden tasapainoon. Olemme niin valtuustoryhmässämme kuin kaupunginhallituksessakin saaneet havaita, että tällä hetkellä meillä on kaupunginjohtaja, joka selvästi tekee kaikkensa saadakseen Lahdelle taloudellista tulovirtaa. Hän on selvästi laittanut itsensä likoon siinä, että kaupunkimme vahvistaa asemiaan suomalaisten kaupunkien joukossa. Se ei ole helppo rasti kenellekään. Ei virkamiehelle eikä luottamushenkilöille millään tasolla.

Olemme Kokoomuksen joukoissa saaneet kuulla, että pormestarimallista vetäytymisemme on vaalitemppu. Temppu se ei ole, mutta vaaleihin se toki liittyy. Pormestarimalliinhan on ollut tarkoitus siirtyä kevään vaalien jälkeen. Johtamisjärjestelmään liittyvissä uudistuksissa on veivattu mm. sitä, valitaanko pormestaristo, siis pormestari ja kaksi apulaispormestaria kahdeksi vai neljäksi vuodeksi kerrallaan. Jokainen meistä tietää, että kahdessa vuodessa ei kukaan saa paljon aikaan. Yksi seikka, jota itse olen korostanut koko uudistuksen valmistelun ajan, on se, että kaikki riippuu aina yksilöistä. Siitä, onnistummeko valinnoissa. Tiedämme, millaisen seulan kautta kaupunginjohtajat on vuosien varrella Lahteenkin valittu. Siihen sisältyy monta vaihetta. Kannatan luottamushenkilöiden, ennen kaikkea valtuutettujen vallan kasvattamista jo asioiden valmisteluvaiheessa. Tässä juuri valtuustoryhmien sisäisellä sekä keskinäisellä yhteistyöllä on merkitystä.

Mitä tulee tuohon tämän viikon keskiviikkoon, niin muutama tunti markkinoilla vahvisti ainakin minulle sen, että pormestarimallille ei tällä hetkellä lahtelaisten asukkaiden parista pahemmin kannatusta löydy. Ihmiset, jotka tulivat toriteltallamme juttusille, suhtautuivat hyvin kriittisesti pormestarimalliin. Meillä on jo vuosia käytetty sanontaa ”Kokoomus kuuntelee”. Noilla sanoilla tulee olla myös merkitys. Siksikin minun oli helppo yhtyä keskiviikkoillan kokouksessamme valtuustoryhmämme näkemykseen siitä, että aika pormestarimallille ei ole Lahdessa vielä kypsä. Vaikeitakin päätöksiä on uskallettava tehdä. Silläkin uhalla, että valtuustokollegoilta voi tulla ”lunta tupaan”.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu, kok
kaupunginhallituksen jäsen
Kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varapj
 

Hallituksen tulee huomioida myös erikoiskaupan ongelmakevät

Perjantai 29.5.2020 klo 10:49 - Merja Vahter

On hienoa, että yritykset ovat saaneet jonkun verran tukea. Pienyrittäjät                  pienesti, isommat yritykset monien mielestä osin epäreilustikin. Mutta mihin unohtuivat erikoiskaupat ja niiden tarpeet, tuska ja tukeminen? 

Jokainen meistä tietää, että on olemassa lukemattomia erilaisia yrityksiä. On niitä, jotka pyörivät yrittäjän tietotaidon pääoman varassa ja niissä usein riittää kiinteäksi omaisuudeksi tietokone, puhelin ja mahdollisesti auto. Erilaiset kädentaitajat tarvitsevat työtilan, työvälineet ja materiaalia, jota työstävät. Omaa ammattitaitoaan tapahtumajärjestämisissä
tarjoavat ovat olleet tyhjän päällä viime kuukaudet, kun tapahtumakalenterit ovat tyhjentyneet Covid-19-viruksen eli suomalaisittain Koronan takia.
Nämä siis ihan muutamina esimerkkeinä yrittäjyyden moninaisuudesta ja yrityksistä.

Erikoiskauppa on yleensä siitä erilainen ala, että siinä sitoutuu suuri määrä rahaa vaihto-omaisuuteen, eli varastoon. Siis tuotteisiin, joilla sitä kauppaa normaalioloissa tehdään kivijalkakaupassa, kauppakeskuksissa ja tavarataloissa. Tekstiili- ja vaatekaupan ala, jonka itse parhaiten tunnen, tekee sisäänostot useimmiten ennakkotilauksina puolisen vuotta ennen toimituksia. Näin ainakin suurimman osan myyntituotteiden osalta. Tämä koskee ainakin muotikauppaa, jalkinekauppa mukaan lukien. Tavarantoimittajat puolestaan valmistavat tuotteet kyseisten ennakkotilausten perusteella. Osa tekee lisäksi hieman omaan varastoonsa, mutta nykyisin yhä harvempi varmasti niin toimii. Eli, jos yritys haluaa tehdä vähittäiskauppaa tulevana sesonkina pitää ennakoida.

Tälle keväälle ja kesäsesongille tehtyjen tilausten kanssa on nyt sitten myynti tökkinyt oikein olan takaa. Ihmisiä on suositeltu pysymään kotona. Suuri osa työikäisistä työssä olevista tekee etätöitä kotona, eikä tuo pukeutuminen ole nyt niin nokonuukaa. Lapset eivät ole tarvinneet samalla tavalla kouluvaatteita- ja jalkineita tai harrastusvälineitä kuin yleensä, koska koulut ovat olleet kiinni ja harrastustoiminta suurimmalta osin samoin. Päiväkodeissa on ollut vain osa lapsista. Ja kuten tiedämme, yli 70-vuotiaiden on suositeltu pysyvän tykkänään kotona. Heissä on paljon ostovoimaisia ihmisiä, jotka käyttävät erikoiskauppojen palveluita vähintään siinä määrin kuin nuoremmatkin ihmiset.

Voimme siis hyvin uskoa, että myynti ei kaupoissa ole ollut millään tavalla normaalia. Monet liikkeet ovat olleet kokonaan suljettuina, toiset pitäneet myymälöitä auki vain osan päivästä, koska asiakkaita ei käy. Myymälöissä on kuitenkin tarjolla kaikki ne tuotteet, jotka sinne on tilattu oletuksella, että kaupankäynti on tavanomaista. On hyvä muistaa, että yrityselämää ajatellen tästä aiheutuu myös ketjureaktio. Jos kaupalle ei tule rahaa sisään, on laskujen maksu tuskaisaa ja näin ollen myös tehtaat ja muut tavarantoimittajat ovat pahassa pulassa tulovirtojensa niukkuuden kanssa. Ja maksuvelvoitteensa eteenpäin on heilläkin. Olisikohan ollut paikallaan, että Business Finland olisi joitakin satoja miljoonia kaikkeen tällaiseenkin käyttänyt tai käyttäisi yritystoiminnan tukemiseen ja niiden säilymisen varmistamiseen? Nythän hallitus kaikessa viisaudessaan päätti, että yritykset voivat hakea kehitysrahoitusta. Voi olla, että monella taholla ajankohtaisin tuska ei ole kehitys, vaan miten selvitään tämänhetkisestä tilanteesta. Millä maksetaan tavaravarasto, myyjien palkat, vuokrat, vakuutukset, verot, ym. ym. Ei käy kateeksi, ei.

Tätä kirjoittaessani tiedostan toki, että verkkokauppa on ollut normaalia vilkkaampaa, mutta tahdon nähdä ja haluan voida asioissa ihan oikeissakin erikoiskaupoissa myös jatkossa. Lahti on kaupunkina parhaimmillaan tunnettu kompaktista keskustasta monipuolisine erikoisliikkeineen. Se on houkutellut asiakkaita lahtelaisliikkeisiin myös kauempaa. Me ihmiset pystymme toki itsekin omalta osaltamme vaikuttamaan siihen, onko mm. kaupunkimme keskusta liikkeineen houkutteleva myös tulevaisuudessa, mutta nyt kun hallitus on päättänyt tukea yrityksiä edes jossain määrin, niin älköön unohtako erikoiskauppaa.

Merja Vahter
Lahden kaupunginvaltuutettu ja
kaupunginhallituksen jäsen, kok
- kauppias 22 vuotta vaatekaupan alalla
- tavarantoimittajan edustaja Suomessa 14 vuotta

Vanhustenhoito on saatava kuntoon

Perjantai 24.1.2020 klo 14:23 - Merja Vahter

Ylen aamu TV1:ssä keskusteltiin tänään 24.1. vanhustenhoidosta ja sen nykyisestä tilasta.
Keskustelussa oli mukana edustajat Vanhusten keskusliitosta, Superista, Valvirasta ja Turun Yliopiston emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä.

Muutosta tilanteeseen tarvitaan ja olennaisin asia siinä on Kivelän mukaan asenne. Ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosia, mutta korjausta vaan ei tapahdu. Hänen mukaansa raha edellä ei voida mennä.
Superin edustajan mukaan ei voi olla niin, että vanhuksen pitää myydä omaisuutensa saadakseen asianmukaista hoitoa. Ei voi, olen samaa mieltä.

Palveluasumisen pitäisi olla nimensä mukaisesti palvelevaa. Tätähän se ei tänä päivänä aina ole. On tärkeää keskustella siitä miten saamme kehitettyä aikaisemman vaiheen palvelua. Olemme Lahdessakin ihan valtuustotasolla 2000-luvun aikana korostaneet sitä, että ihmisen pitää saada hoitoa ja palvelua kotiin niin kauan kuin se on mahdollista. Sen täytyisi kuitenkin olla asukkaan tahto ja mahdollisuus niin kauan kuin se on inhimillisesti ajatellen mielekästä. Siinä vaiheessa kun kotona asuminen ei ole enää turvallisuuden tunnetta tuova, tulee voida tarjota heille muu tapa asumiseen ja elämiseen. Kotiin annettava palvelu vaatii muutakin kuin että vanhuksen luona ehditään muutama minuutti käydä kääntymässä. Aivan liian huonokuntoisia ihmisiä on Suomessa Sirkka-Liisa Kivelän mukaan tällä hetkellä kotihoidossa. Vaikka kotona hänen kanssaan asuisi joku omainen, tulee kaikkien ymmärtää millaista on elämä muistisairaan tai liikuntakyvyttömän kanssa. Myös he tarvitsisivat tukea ja keskusteluaikaa. Tätä kotona käyvillä hoitajilla tarpeista riippumatta ei yleensä ole.

Elämme yhä vanhemmiksi. Lahdessakin useampi ihminen ehtii yhden vuoden aikana täyttää 100 vuotta. Lukemattomat ylittävät 90 ikävuotta. Heille suurimmalle osalle alkaa ihan luonnostaan tulla tarve saada enenevässä määrin hoitoa. Miten yhteiskuntana tähän vastaamme? Osalla heistä on omaa perhettä, jotka voivat ainakin osittain auttaa heidän kotona asumisessaan. Kaikilla ei kuitenkaan jälkeläisiä tai muita läheisiä ole, silloin tarvitaan hoitotilanteiden lisäksi erilaisia läheispalveluja. Onneksi sellaisiakin ihmisiä on, jotka käyvät vanhusten luona ystäväpalveluna, vapaaehtoisina. Iso arvostus heille antamastaan ajasta.

Suomi on hyvinvointiyhteiskunta. Sen nimikkeen kattamisen pitää kattaa kaikki ikäryhmät. Ihanteellisena voidaan pitää, jos voimme mahdollisimman pitkään toteuttaa harrastuksiamme. Ne lisäävät omalta osaltaan hyvinvointiamme. Jokainen meistä haluaisi varmaan kuolla ns. saappaat jalassa. Se vaan ei aina toteudu.

Hoitajamitoituksesta puhutaan ja se oli yksi kuumimpia puheenaiheita eduskuntavaalien alla. Lupailtiin hoitajamitoituksen kasvua, erittelemättä sitä erilaiset tarpeet huomioon ottaen. Tässä piili puolueiden välinen suuri ero. Kokoomuslaisena olen tottunut siihen, että kun jotain poliitikkoina lupaillaan, pitää olla  tieto siitä, että siihen on sekä rahalliset että toiminnalliset resurssit. Jo nyt on nähty, että näin ei ole, eikä näitä ns. tyhjiä lupauksia pystytä täyttämään vielä koko eduskuntakaudella. Siitä huolimatta meidän on kunnissa, kuntayhtymissä ja valtakunnallisesti löydettävä keinoja, joilla vanhusten ansaitsemaa hyvää hoitoa kohti ja toteuttamaan päästään mahdollisimman pian.

Ihan lopuksi yksi lähiaikana esiin noussut kokemus, joka osaltaan hidastaa oikea-aikaista hoidon tai vähintäänkin kotiin annettavan avun saantia. Suomalainen vanha ihminen on usein ylpeä. Hän haluaa uskotella itselleen ja luoda muille mielikuvan, että kyllä minä pärjään. Lähes 100 vuotiaat avioparit tukevat ja hoivaavat toisiaan kodissaan niin hyvin kuin taitavat ja jaksavat. Vaikka sivullinen huomaisi, että kyllä on arki vaikeata. Hiuskarvan varassa voi olla tilanne, että kun toiselle jotain tapahtuu, niin toinen heistä on pahassa pulassa. Tilataan, muiden kuin heidän itsensä toimesta, palvelutarpeen kartoitus, jossa pyritään mahdollisimman vilpittömästi selvittämään miten heidän itse haluamaansa kotona asumista voidaan tukea. Kuinka ollakaan, kun sitten tällainen palvelutarpeen kartoittaja vihdoin saadaan käymään kotona ja istutaan rauhassa asian äärellä, antaa vanhus, tai molemmat, puheillaan mielikuvan, että kaikki on hyvin. Kyllä me pärjätään. Vaikka kyseessä on enemmän tahto kuin tosiasia. Yritäpä siinä sitten saada tarvitsemaasi ja ansaitsemaasi apua. Aivan vastaavaa näen ja kuulen usein pitkäaikaissairaalassa käydessä. Kovaäänisimmät ja huomionkipeimmät saavat kyllä hoitajien aikaa, kun sitä vaan on, mutta maan hiljaiset ja kilteimmät vanhukset tyytyvät yleensä hissukseen kohtaloonsa. Jos heidän puoliaan ei pidä toiset ihmiset, jäävät he paljosta huomiosta paitsi.

Pidetään siis vanhusten puolia niillä keinoin, jotka meillä kullakin on käytössä. Jos ei muilla tavoin, niin seurustelemalla heidän kanssaan vaikka palvelutaloissa vieraillen. Se on uskomattoman antoisaa molemmille osapuolille.

Merja Vahter

Lahden kaupunginvaltuutettu
ja kaupunginhallituksen jäsen (kok)

Lahden Onnelantie 2:n kaavamuutos ihmetyttää

Keskiviikko 16.10.2019 klo 21:21 - Merja Vahter

Meillä Lahdessa on tavoitteena osallistaa kaupunkilaisia. Osallistuminen kaupungin yleisilmeeseen vaikuttavaan kaavavalmisteluun on yksi mahdollisuus siihen. Tätä mahdollisuutta ovat kaupunkilaiset myös käyttäneet mm. asukaskuulemistilaisuuksissa, kuten keskusta-alueen kaavaillassa 17.10.2018 Fellmanniassa ja 20.2.2019 Kansanopistolla, jossa aiheena oli Onnelantie 2:n eli vanhan rukoushuoneen kaavaluonnos.
Kansanopistolla pidetty tilaisuus koski vain ja ainoastaan tämän tontin tulevaisuutta. Olin näissä tilaisuuksissa paikalla kuuntelemassa lahtelaisten näkemyksiä tontin tulevaisuudesta.

Kaavaluonnoksen esittely oli asiallista ja virkamies kertoi valmistelun pohjaa sekä perusteluja erinäisille ratkaisuille. Illan aikana ilmeni, että yleisesti ottaen olisi toivottu olevan mahdollista, että vanha rukoushuoneen rakennus olisi voitu peruskorjata nykyisessä ulkomuodossaan nykyisten omistajien käyttöön asuinrakennukseksi. Tämä ei kuitenkaan ollut kuntotarkastusten perusteella osoittautunut mahdolliseksi. Edes kaupungin terveystarkastaja ei saamiemme tietojen mukaan sallinut rakennuksen ottamista asuinkäyttöön edes remontoinnin jälkeen. Tämä oli ihan järkeenkäypä perustelu sille, että tontille tulee valmistella kaava, joka mahdollistaa uudisrakentamisen kyseiselle, varsin keskeiselle tontille, joka rajautuu sekä Onnelantielle, Saimaankadulle että Oikokadulle.

Onnelantien rakentaminen perustuu viipurilaisen arkkitehdin Otto-Iivari Meurmanin Lahden itäisille osille, Paavolan kaupunginosaan 1927 laatimaan asemakaavamuutokseen. Onnelantien rakennuskanta on Mannermaankatuun asti pääasiassa peräisin vuosilta 1928-1936. Lukuun ottamatta kahta alueen ilmeeseen sopivaa uudisrakennusta, jotka on rakennettu 2010-luvulla, tuhoutuneiden samankaltaisten talojen tilalle. Alueella Saimaankadusta Mannermaankadulle asti on säilynyt puutarhakaupunki-ideologia. Hyvä niin, koska vastaavana on säilynyt keskustan alueella oikeastaan vain osa Kymintiestä, Harjukadun alkupää ja Kolkankatu sekä Vaaniankatu.

Tontin muutosten valmistelu on nyt edennyt päätöksentekovaiheeseen ja oli esillä teknisen- ja ympäristölautakunnan kokouksessa tiistaina 15.10. pykälänä 137 otsikolla ”Asemakaavan muutosehdotus A-2691, Onnelantien 2, ent. rukoushuone, Paavola”. Tämä päätösehdotus mahdollistaisi tontille viisikerroksisen, vailla minkäänlaista alueen ilmeen huomioivaa kunnianhimoa olevan kerrostalon rakentamisen. Tämä ajatusmalli on mielestäni täydellisessä ristiriidassa niiden näkemysten kanssa, joita kaupunkilaiset ovat tuoneet esiin mm. noissa alussa mainitsemissani asukastilaisuuksissa, joissa kaavan suunnitteluun oli annettu mahdollisuus vaikuttaa. Onko tämä malliesimerkki lahtelaisten kuulemisesta ja osallistamisesta? Näin ns. päättäjän ja kaupunkilaisen näkökulmasta katsoen ei ole.

Maankäytön johtajan esityksenä oli: Lautakunta päättää hyväksyä asemakaavan muutosehdotuksen A-2691 asetettavaksi julkisesti nähtäville. Mikäli mahdolliset muistutukset eivät anna muuhun aihetta, lautakunta esittää, että kaupunginhallitus tekee kaupunginvaltuustolle seuraavan ehdotuksen:  

Kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen A-2691, jolla muodostuu Lahden kaupungin Paavolan (3.) kaupunginosan korttelin 93 tontti 15.

Teknisen- ja ympäristölautakunnan kokouksessa oli jäsen Toni Putula (kok) tehnyt palautusesityksen, jota Nelli Nevala (vihr) oli kannattanut Francis McCarronin (kok) ja Maarit Tuomen (ps) tukemana, mutta hävisivät äänestyksessä pohjaesitykselle äänin 8-4. Näin ollen lautakunta päätyi esittämään tuon yksioikoisen, alueeseen täysin sopimattoman kerrostalon rakentamisen mahdollistavan muutoskaavan. En voi ymmärtää.

Henkilökohtaisesti minun on vaikea käsittää miksi tuolle tontille ei voida esittää rakennettavaksi Onnelantien sekä Oikokadun ilmeeseen sopivaa, vanhan rukoushuoneen kokoista tai edes sen pohjan kokoista puulla verhoiltua kolmekerroksista taloa, johon mahtuu jo melkoinen määrä asuntoja. Lahdestakin löytyy taitavia arkkitehteja, jotka pystyvät sellaisen varmasti suunnittelemaan. Esimerkiksi arkkitehti Heikki Leino, joka on jo näyttänyt taitonsa siinä miten suunnitellaan uusi talo, joka ei negatiivisesti nouse räikeästi esiin alueen muusta olemuksesta. Onpa yhtenä esimerkkinä tarjottu tontille myös kahta alkupään isompien pienkerrostalojen kokoista rakennusta, jos se on helpommin toteutettavissa oleva mahdollisuus. Ei ihan huono vaihtoehto sekään. Mikäli ongelmaksi nousee osoitettavien autopaikkojen määrä, rakennetaan sitten vaan se määrä asuntoja, mikä kokonaisuudessa on mahdollista.

Seuraavaksi toteutuvat päätökset ovat Lahden kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsenten näkemysten varassa.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu (kok)
kaupunginhallituksen jäsen
Onnelantien asukas

Oheinen kirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa Mielipidekirjoituksena sunnuntaina 20.10.2019 muutamaa kappaletta lyhyempänä versiona.

Vaikuttajanaisia Lahdessa koolla tänään

Tiistai 19.3.2019 klo 11:58 - Merja Vahter

Hienosti alkoi tämä Minna Canthin ja tasa-arvon päivä.
Meitä oli Milla Bruneaun kutsumana 80 naista koolla aamiaisen ja hienojen
alustusten merkeissä Hennala Klubilla, entisen Toimiupseerikerhon tiloissa.

Milla kertoi omasta uratarinastaan, joka onkin suhteellisen huikea noinkin
nuoreen ikään nähden.

Hänen jälkeensä kuulimme Vaasan yliopiston akateemisten palvelujen johtajan Heli Häyrysen esityksen ”Naisten työuraan ja urakehitykseen vaikuttavat tekijät” sekä
Paula Helteen alustus teemalla ”Miten muotoilla omaa uraa työelämän
muuttuessa?”

Oli erittäin mielenkiintoinen, innostava ja kannustava tilaisuus meille
kaikille mukana olleille.

Lyhyesti ja ytimekkäästi kiteyttäen: Uskaltakaa, kokeilkaa uutta, menkää kohti
unelmia, rohjetkaa uudistaa ja uudistua, empatiakyky ei ole työelämässäkään
ainakaan haitaksi, nähkää mahdollisuudet ja kyetkää myös kannustavaan tiimityöskentelyyn
tulosten saavuttamiseksi. Parhaita ja tärkeimpiä tsemppaajia ovat omien
perheidemme ja muun lähipiirin miehet.

Naisia on vihitty papeiksi 30 vuotta. Seurakuntien johdossa on edelleen
kirkkoherra, on hän sitten nainen tai mies. Niin kuin on Eduskunnankin johdossa
Puhemies, kulkee hän sitten Marimekossa tai tummassa puvussa. Lähdenkin tästä
pikimiten vastaanottamaan Puhemies Paula Risikon Lahden vierailulle Trio
kauppakeskuksen Sinuhen kahvilaan.

Näitä kokoontumisia kannattaa jatkaa. Hienoa naisenergiaa. Ihan mahtavaa.

Lilliputti-muistelua

Sunnuntai 3.3.2019 klo 13:40 - Merja Vahter

Tämä tänään saamani yksityisviestiyhteydenotto sai aikaan taas niin kiitollisen olon, että oli ihan pakko avautua.
 
Se oli tullut minulle Facebookissa tuolta Merja Vahter – Kokoomus – Lahti –sivujeni kautta.

”Olet vuosikymmenten ajan, tietämättäsi ..liittynyt elämääni...kaikki alkoi LILLIPUTTI lastenvaateliikkeestä 1983 esikoiseni synnyttyä. Ystävällisin terveisin …

Niin ihana liike...aina sinä ystävällisenä vastassa, vaikka en suinkaan aina voinut ostaa mitään.”

Kun on tehnyt elämässään aikanaan suhteellisen nuorena ison, rohkean ratkaisun jäämällä pois vakituisesta ja siihen aikaan varsin turvallisesta työsuhteestaan valtion palkkalistoilla, on ihanaa saada palautetta siitä, etten turhaan lähtenyt unelmaani toteuttamaan. Tuota ratkaisuani en toki muutenkaan ole koskaan katunut.

Olin jostain käsittämättömästä syystä haaveillut lähes teini-ikäisestä asti, että haluan joskus perustaa oman liikkeen Lahden keskustaan. Alan miettiminen saattoi vaihdella, mutta enimmäkseen se unelma liittyi vaatteisiin. Siihen taas vaikutti osaltaan se, että olin 14-vuotiaasta asti mennyt joka päivä koulun jälkeen, ja lomilla, Tuomitalon valopihassa sijainneeseen Ajatar-Toivemekkoon töihin. Sain hoitaa siellä heidän posti-, matkahuolto- ja pankkiasiat, eli viedä mm. valmiiksi allekirjoitetut pankkisiirrot pankkiin maksettaviksi. Sillä tavoinhan se laskujenmaksu siihen aikaan hoidettiin. Siellä sain myös oppini myymiseen ja asiakkaiden palveluun, sekä imuroida ja pestä peilejä. Työkaverit ja ”rouva” ansaitsevat siitä opista kiitoksen.

Ehdin kouluajan päättymisen jälkeen olla toimistotöissä sekä nuorison toiminnanohjaajana ennen tuota Hennalan aikaa, siellä pääasiassa Puolustusministeriön Rakennustoimiston isännöitsijätoimiston kanslistina. Sieltä äitiyslomalle lähtiessäni päätin, että tämän seitsemän vuoden Hennala-jakson jälkeen haluan jotain muuta. Ensisijaisesti kuvittelin jääväni kotiäidiksi. No siihenhän minusta ei ollut. Olin tottunut lähtemään aamuisin kodin ulkopuolelle töihin ja uskallan väittää näin jälkeenpäin, että muuhun hakeutuminen oli koko perheen etu.

Sanotaan, että tauot ovat ihmiselle tarpeen ajatustyötä ja ideointia varten. Näin se oli tässäkin tapauksessa. Lapsen kanssa päivissä toki tekemistä riitti, mutta jostakin takaraivon sopukoista nousi vahvana esiin taas se haave omasta yrityksestä, nimenomaan palvelevasta erikoisliikkeestä kaupunkimme keskustaan. Ala hahmottui lopulta pitkälti siitä, että juuri sillä hetkellä Lahdessa ei ollut ainuttakaan lastenvaatteiden erikoisliikettä. Toki lahtelaiset sellaisen tarvitsisivat. Siinä se on. Vaatteet ja lapset sekä lapsiperheet. Visiona myydä keskihintaisia laadukkaita vaatteita palvelevassa erikoisliikkeessä. Suomalaisia ja Keski-Euroopasta tulevia. Elettiin aikaa, jolloin Lahden keskustassa oli huutava pula riittävän hyvällä paikalla sijaitsevista liikehuoneistoista. Sain kuitenkin vihdoin sellaisen vuokrattua Rautatienkadun mäestä läheltä Vuorikatua. Pieni tila, mutta hyvät näyteikkunat kahdella sivulla. Kesän aikana vapautuva.

Sinänsä metka juttu oli, että kun aloitin tammikuussa 1984 sisäänostot, kuulin lähes ensimmäisenä tapaamaltani alan myyntiedustajalta, että Lahteen on tulossa yksi alan erikoisliike kevätkesän aikana.
No sepäs sattui. Joku muukin oli huomannut saman puutteen erikoisliiketarjonnassa. Hiukanhan se pisti miettimään, mutta sitten hoksasin, että onhan muidenkin alojen liikkeitä useampia. Niinpä valmistauduin ihan täysillä koko kevään tämän oman yritykseni toteuttamiseen sopimalla rahoitukset, myyntituotteiden sisäänostot, liiketilan remontit, ulkoisen ilmeen suunnittelun tilaamiset ja toteutukset, ym. ym.
Alusta asti päätin, että palkkaan yhden myyjän, jotta aikaa jää edes kohtuullisesti myös perheelle. Hän olikin sitten mukana heti ensimmäisistä sisäänostoista alkaen. Siinä mielessä meitä oli tätä kokonaisuutta rakentamassa kaksi, vaikka kaikki yritysvastuu oli minulla. Kotona oli onneksi kannustava tuki mieheni taholta. Ennen koulujen alkua loppukesällä oli sitten kaikki valmiina avata asiakkaille ovet ensimmäiseen pieneen myymäläämme, Lastenputiikki Lilliputtiin. Ihanaa ja jännittävää. Muistan ensimmäiset asiakkaamme edelleen. Terveisiä vaan. Tapaamme aina silloin tällöin eri yhteyksissä.

Ja kaikki kipinä nyt tämän kirjoittamiseen tuli siis tuosta aamupäivällä saamastani Lilliputin asiakkaaksi tunnustautuneen ihmisen viestistä, joka kertoi kahden, nyt jo aikuisen pojankin muistavan minut hyvin, ja heidän asiakaskäyntinsä Lilliputissa. Ja kuulostakoon hieman kehuskelulta tai ei, saan vastaavia palautteita aina silloin tällöin. Voitte vain kuvitella kuinka ne lämmittävät, koska sain mielelläni palvella melkoisen isoa asiakaskuntaa kaikkiaan 22 vuotta. Myymälöitä ehti olla neljä. Se ensimmäinen Rautatienkatu 16 pari vuotta, sitten kymmenisen vuotta Rajasen talossa Rautatienkatu 18 ja sen kanssa osin samaan aikaankin Aleksanterinkadulla Triossa nykyisen Pentikin paikalla ja viimeisen jäähdyttelyvuoden Hämeenkatu 13. Vaatetimme vuosien aikana valikoimillamme lapset keskosista 176 senttisiin, alusvaatteista ulkoiluvaatteisiin, päästä varpaisiin.

Vuosien mittaan yritys laajeni myös ulkomaantuontiagentuuriksi, koska sain, pyytämättä ja odottamatta kuin muinainen ministeri, tarjouksen ryhtyä suuren itävaltalaisen vaatetuskonsernin lastenvaatemalliston tuontiagentiksi Suomessa. Näin asiakaspiirini kasvoi kuluttaja-asiakkaiden palvelemisesta myös suomalaisten erikoisliikkeiden ja tavaratalojen sisäänostajiin. Nuo Kiddy, ja myöhemmin Kiddy Fashion sekä X-Teens vaatteet ovatkin yksi merkittävin osa niitä vaatteita, joiden laadukkuutta ja kivaa näköä asiakkaat muistelevat ja kiittelevät edelleen. Tuo koko Kiddy-tuotteiden tuonnin minun vastuulleni tulo olisi ihan oman tarinansa paikka, mutta jääköön se nyt tällä kertaa. Huimat ja hienot muistot niistäkin 14 vuodesta, jolloin sitä vähittäiskaupan ohella hoidin. Toki muutamien myyntiedustajien avustamana.

Jälleen on pakko korostaa. Ei sitä Lilliputin hyvää asiakaspalvelua myymälöissä pelkästään minun toimesta toteutettu. Siitä kiitoksen ansaitsevat vähintään yhtä paljon Marja, Krista, Seija, Helena, Titta, Sirpa ja keitä kaikkia nyt sitten ehtikään vielä heidän lisäkseen olla, joskin hieman lyhyempinä työsuhteina.

Ja varsinkin sitten, kun lupauduin lähtemään eri järjestöissä toimimisen lisäksi tähän kunnallispolitiikkan ja vähän laajemminkin yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen, olivat he minua enemmän asiakkaiden kanssa tekemisissä, palvelemassa kaikkia ihania Lilliputin asiakkaita. Asiakkaille kuuluu kiitos kaikista 22 vuodesta. Jos oli iloa meistä teille, niin oli myös teistä meille. Monista asiakasperheistä tuli hyvinkin läheisiä ja lähes ystävyyteen verrattava tunneside jatkuu edelleen, vaikka luovuin ihan omasta tahdostani tuosta synnyttämästäni yrityksestä jo 2006 loppukesällä. Kiitos ja kumarrus.


Merja Vahter
kauppias, ja tästä tittelistä ylpeä

Paluumuuttajat ovat Lahdelle arvokkaita

Perjantai 15.2.2019 klo 9:10 - Merja Vahter

Vanhusten hoivapalveluista

Keskiviikko 30.1.2019 klo 16:20 - Merja Vahter

Nuorisotyöttömyys on yhteinen huoli

Keskiviikko 9.1.2019 klo 22:09 - Merja Vahter

Kokoonnuimme tänään kaupunginhallituksen koolle kutsumana suurella joukolla Niemen kampukselle pohtimaan liian korkeaa nuorten työttömyyden tilaa ja sen korjaamista Lahdessa.

Saimme TEM:n Janne Savolaisen alustuksessa kuulla tilannetta valtakunnallisesti ja senkin perusteella voimme todeta, ettemme ole huolinemme yksin. Tilastojen seuraaminen ei tuota tulosta, vaan ainoastaan kova tahto kehittää tavat, jolla saamme korjattua tilannetta.

Olimme kutsuneet sinne sekä koulutustahojen että yritysten ja yrittäjäjärjestöjen edustajia. Luonnollisesti myös kaupunginjohtaja sekä muita Lahden kaupungin virkamiehiä oli paikalla. Alustusten jälkeen jakauduimme pienempiin ryhmiin miettimään millaisia ajatuksia nuorten tilanne meillä kullakin herätti ja miten lähtisimme sitä korjaamaan. Ryhmässä, jossa itse olin keskustelemassa, olimme yhtämieltä siitä, että tärkeimpiä asioita työllistymisen toteutumiseksi ovat motivaatio, asenne ja riittävän hyvä itsetunto. Uskoimme, että tätä asiaa voimme me aikuiset edistää kannustamalla heitä uskomaan itseensä. Se on usein pienestä kiinni. Luonnollisesti suuri rooli tässä on vanhemmilla, mutta niin on myös ihan jo peruskoululla sekä muilla nuorten kanssa tekemisissä olevilla aikuisilla. Esille nousi myös, että henkilökohtaisten kohtaamisten merkitys on suuri.

Lahdessa Ohjaamo tekee jo nyt hyvää työtä, samoin Etsivä työ. Koulujen opojen resurssien tulee ulottua myös riittävän pitkälle ohjaamaan nuoria oikeille urille.

Tämä oli nyt ensimmäinen tässä muodossa toteutettu kaupunginhallituksen iltakoulu tämän asian äärellä, mutta työ jatkuu, jotta saamme nuorten työllistymistä edistettyä.

Merja Vahter
kaupunginhallituksen jäsen
kaupunginvaltuutettu

Ehdokkaat ansaitsevat arvostuksemme

Lauantai 3.11.2018 - Merja Vahter

Eduskuntavaalit: On uhraus asettua kaikelle arvostelulle alttiiksi

Koska itse en ole ehdokkaana, mutta olen ollut, niin tuonpa sosiaalisessa mediassa sekä lehdissä käynnissä olevaan keskusteluun rohkeasti oman näkemykseni ja ajatuksiani, joita keskustelut ja kirjoitukset sekä kommentit minussa herättävät. Jotakin nimittäin arvelen kokemuspohjalta asiasta tietäväni, vaikka en kansanedustajana ole ollutkaan.

Ensiksikin, kansanedustajan tehtävä on työ.
Jos sen kunnolla hoitaa, vie se aikaa paljon enemmän kuin monien 7,5 tunnin pituinen työpäivä.
Toki lomien pituudet ovat varsinkin tällaiselle pitkän yrittäjätaipaleen kokeneelle kadehdittavan pitkät.

On jonkinasteinen uhraus asettua julkisuuteen ja kaikelle arvostelulle alttiiksi. Siihen ei meistä kuka vaan rupea. Mihinkään muuhun työpaikkaan hakemisen en tiedä olevan niin kallista ja samalla epävarmaa tuloksen tuottamisen suhteen.

Ilman näkyvyyttä ei ole tunnettuutta. Siksi ehdokkaat tarvitsevat mainontaa, myös maksullista.
Ilman rahaa taas ei ole mahdollista mainostaa. Kaikki äänestäjät eivät ole sosiaalista mediaa seuraavia.
Kannattaa miettiä mitä mahdollisuuksia jää jäljelle, jos ei saa olla omaa rahaa käytettävissä, edes lainan ottamisena. Ja toisaalta ei saisi ottaa rahaa vaalityöhön muiltakaan. Varsinkaan niiltä, jotka eivät edes halua näkyviin sitä, että ovat kyseistä ehdokasta tukeneet. Kyseinen tuki osoittaa mielestäni sitä, että jos joku antaa omistaan rahaa ehdokkaan vaalityöhön, uskoo hän ehdokkaan olevan hyvä kansanedustajan tehtävään ja pystyy tekemään kyseisen työn kunnolla.

Vielä haluan korostaa, että ehdokkaat, jotka uhraavat jo vaalityövaiheeseen satoja tai tuhansia tunteja omasta elämästään, jopa omista palkkatuloistaan luopuen, ovat kansan asialla ja tosissaan.

On hyvä myös muistaa, että menestys ei ole synti, vaan meidän kaikkien muiden kansalaisten etu. Ilman sitä meillä ei olisi edes työnantajia, jotka tuovat leivän lukemattomien perheiden pöytään. Kaikki työpaikat eivät ole julkisella puolella ja itseasiassa niitä ei olisi ollenkaan ilman verotuloja, joita tulee erilaisilta ihmisiltä ja yrityksiltä. Sekä pieni että suurituloisilta, toisilta vähän enemmän, toisilta vähemmän.  

Tarvitsemme hyviä kansanedustajia, ahkeria, pelottomia, rohkeita ja idearikkaita puurtajia meille muille töihin. Arvostetaan heitä, jotka laittavat itsensä likoon täysillä. Puoliteholla sen työn hyvä hoitaminen ei onnistu. Ei edes vaalityön.

Valituksi tultuaan hyvä kansanedustaja osallistuu asioiden hoitoon myös istunnottomina päivinä sekä ihmisten tapaamisiin omassa maakunnassaan että myös kotikunnassaan. Ne eivät ole siten vapaapäiviä.
Poikkeuksia ja erilaisuuttakin tehtävän hoidossa toki näkee, kuten missä tahansa työssä.
Siksi onkin tärkeää miettiä millaista ihmistä äänestää. Näytöt työssä menestymisessä eivät siihen tehtävään ole ainakaan haitaksi.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu (kok)
kaupunginhallituksen jäsen

PS. Kirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 3.11.2018 Mielipidesivulla B23

 

 

Starckjohannin johto valitsi aikanaan Lahden

Tiistai 31.7.2018 klo 14:11 - Merja Vahter

150 vuotta sitten perustettu Starckjohann-yhtiö on vuosikymmenten varrella ollut yksi merkittävä työllistäjä.

Kuin sattuman kaupalla osui käsiimme kesäpaikkamme vintillä vuosikymmeniä säilynyt Etelä-Suomen Sanomien numero heinäkuun 21. päivältä vuodelta 1968, jossa lehdessä oli laaja kirjoitus silloin 100 vuotta täyttäneestä yrityksestä. Juhlapäivä oli virallisesti 22.7.

Voidaan sanoa, että Lahti oli onnekas, kun yrityksen johto päätti siirtää alkujaan Viipuriin vuonna 1868 perustetun yrityksen vuonna 1940 juuri Lahteen. Se on tarjonnut täällä ja lisäksi muuallakin Suomessa suuren määrän työpaikkoja, monissa perheissä useammalle sukupolvelle.

Tuo artikkeli oli mielenkiintoista luettavaa, vaikka omalla kohdallani minulla oli jo entuudestaan kyseisestä yrityksestä monenlaista tietoa, kuultua, luettua sekä koettua. Se johtuu mm. siitä, että oma lapsuuden perheeni on yksi esimerkki siitä, millainen merkitys silloin Oy Starckjohann & Co Ab nimellä tunnetulla on ollut työllistäjänä. Sen palveluksessa on vuodesta 1950 eteenpäin työelämänsä vuosien aikana ehtinyt olla isämme lisäksi kaikki viisi lasta, osa meistä pidemmän, osa lyhemmän aikaa.

Tässä kirjoituksessa haluan kuitenkin lähestyä asiaa ennen kaikkea yhteiskunnan kannalta, Lahden etunenässä. Olen usein sanonut, että koskaan ei voi tietää minkä kokoiseksi uusi, perustettu yritys voi kasvaa. Sen todistamiseksi riittävät mm. henkilöstöluvut, jotka tuosta mielenkiintoisesta ESS:n julkaisemasta 100-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoitetusta artikkelista sain.  

Yhtiön pääkonttori, myynti ja varasto toimivat siis 1940 alkaen Lahdessa. Helsinkiin perustettiin samana vuonna sivupiste, joka hoiti ulkomaankauppaa, pääasiassa raudan tuontia, joka laajeni vuosi vuodelta.
Kirjoituksen perusteella Lahti on koettu tuolloin erittäin yritysystävälliseksi kaupungiksi, joka muuten on nytkin kaupunginvaltuuston tuoreimmassa strategiassakin vahvana tavoitteenamme. Tuolloin siis ainakaan se ei ole ollut pelkkää sanahelinää. Sitä todistaa sekin, että lukemattomien kasvun ja monipuolistumisen vuosienkaan yhteydessä yhtiö ei ollut kokenut tarvetta siirtää pääkonttoriaan ja yhtiön kotipaikkaa muualle. Starckjohannin kehittymisen edistämisestä on kiitosta saanut kaupungin lisäksi myös valtionrautatiet. Se on ymmärrettävissä, kun ajattelee Mytäjäisten keskusvaraston ja muiden alueen kiinteistöjen sijaintia.  Lahden kaupunki on nostettu esiin keskusvaraston sekä Aleksanterinkadun varrelle vuonna 1950 valmistuneen liiketalon tonttijärjestelyjen sujuvassa ja ripeässä hoitamisessa. Samoin oli ollut vuonna 1945 valmistuneen 18.000 m2:n Lahdenkatu 14 asuin- ja liikerakennuksen osalla. Siinä sijaitsi Starckjohannin vähittäiskauppaa ennen näyttävän liiketalon ja autokauppakiinteistöjen rakentamista. Talossa oli tuolloin paljon myös henkilökunnan koteja.

Vuonna 1965 valmistunut autokauppa ja huoltokorjaamokiinteistö olivat puolestaan aikansa suurimmat alallaan. Samanaikaisesti oli laajennettu toimintaa ja kiinteistöjä myös Tampereella ja Turussa. Vuonna 1968 yhtiöllä oli toimintaa myös aiemmin mainittujen kaupunkien lisäksi Oulussa, Porissa, Lappeenrannassa ja Heinolassa.

Yritykseen kuului tytäryhtiöitä, itse perustettuja ja ostettuja, toimiala laajeni, osa sulautui olemassa olevan nimen alle, osassa säilyi ostettujen yritysten nimet.

Siitä henkilöstön määrän kasvusta oli tuolla aiemmin jo mainintaa. Tässä lukuja ensimmäisen sadan toimintavuoden ajalta. Vuoden 1870 lopulla 9 henkeä, vuosisadan vaihteessa 25, v. 1910 noin 40, v. 1920 noin 180, v. 1930 noin 220, v. 1939 noin 275, v. 1965 lähes 700 tytäryhtiöineen ja vuonna 1968 oli jo 860 henkeä yritysryppään palkkalistoilla. Nämä luvut perustuvat tuon lehtiartikkelin tietoihin.
”Rautapuodista kauppahuoneeksi” - Starckjohann-Telko Oy (Jukka Erävuori) kirjan sivulta löytyy tieto vuoden 1987 henkilöstötilanteesta, joka konsernissa kaikkiaan on silloin ollut vuositasolla 1724.

Myöhempinä vuosina on tapahtunut paljon muutoksia niin yrityksen nimissä kuin toimialoissa tullen ja mennen. 150 vuoteen on ehtinyt mahtua paljon hyviä ja huonoja aikoja sekä asioita. Yrityksiä on ostettu, myyty ja yhdistelty. Nykyisiä kaikuja Starckjohannista ovat mm. Lahdessa Suomen pääkonttoriaan pitävä BE Group Oy Ab ja Stark.

Loppukiteytyksenä voin vain todeta, että turhaan ei puhuta siitä kuinka suuri merkitys on sillä, mihin yritykset päättävät sijoittua, kuinka niitä johdetaan ja miten henkilökunnasta pidetään huolta, arvostetaan. Vastaavia yrityksiä on onneksemme ollut Lahdessa useita. Tällä kirjoituksella haluan joka tapauksessa osoittaa kiitoksen ja arvostuksen sille, että sotien jälkeen Starckjohannia johtaneet ihmiset ovat katsoneet yhtiölleen parhaaksi mahdolliseksi sijoituspaikaksi juuri Lahden ja olleet merkittävässä roolissa kaupunkimme kehittämisessä ihan konkreettisessa mielessä. Kaupunkikuvaamme kuuluu edelleen aikanaan rohkeaksikin sanottu tavaratalokiinteistö torin vieressä, jota yhtiössä liiketaloksi kutsuttiin.

Nykyisenä kaupunginvaltuutettuna ja lahtelaisena voin vain toivoa, että uusia työllistäviä yrityksiä syntyy ja muuttaa kaupunkiimme jatkossakin. Se edellyttää ihmisiltä yksilöinä rohkeutta ja uskoa tulevaisuuteen sekä sitä, että muistamme kaikilla tahoilla tuon yritysystävällisyyden merkityksen koko kaupungin ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin edellytyksenä.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu, kok
kaupunginhallituksen jäsen

(Kirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa hieman supistettuna tekstinä 31.7.2018.)

 

 

Taide- ja muotoilukeskuksessa on kyse myös elinvoimasta

Perjantai 12.1.2018 - Merja Vahter

Pitkään tavoiteltu parannus Lahden taidemuseon tilojen laajentamiseen ja monimuotoistamiseen on nyt lähempänä kuin koskaan. 1950-luvulta asti tilapäistiloissa toiminut museo saattaa ensi maanantain, 15.1. valtuuston kokouksen jälkeen päästä vihdoin asianmukaisempiin olosuhteisiin, taiteen lisäksi muotoiluun painottuvaan keskuskokonaisuuteen. Vanhaan Mallasjuoman tehdaskiinteistöön kehitetty Malski tarjoaa uudisrakennusosassaan sellaista vaihtoehtoa, johon Lahden kaupungin kannattaa suhtautua vakavasti, mikäli haluamme samalla kasvattaa kaupunkimme elinvoimaisuutta sekä houkuttelevuutta matkailukaupunkina. Suunnitelma tunnetaan myös nimellä LAD.

Kaupunginhallitus näytti valmistelun edistämiselle vihreää valoa 8.1.2018 pitämässään kokouksessa ja sille tuntuu nyt olevan vahvaa kannatusta yli puoluerajojen. Kokoomuksen valtuustoryhmä on useammassa yhteydessä tutustunut suunnitelmiin, laskelmiin, mahdolliseen tilojen käyttöön, ym. Ryhmällemme on luonnollisesti ollut tärkeää hahmottaa, mitkä ovat hankkeen toteutumisen realiteetit.  Yhtenä niistä korostui tarve tietää investorin, eli rakentamisen rahoittajan ja tulevan vuokraisännän resurssit. Kiinteistö siirtyy uuteen omistukseen, kunhan tuleva rakennuttamisen toteuttaja on perehtynyt vielä tarkemmin rakentamisen kustannuksiin. Kaupunginhallitus antoi kaupungin lakimiehelle tehtäväksi selvittää virkavastuullaan onko rakennushankkeen toteuttajalla resurssit sen loppuunsaattamiseen kokonaisuudessaan. Tämän hän on kaupunginvaltuuston infotilaisuudessa antamansa tiedon mukaan tehnyt.

Kaupunginhallitus edellytti pitkään käydyn keskustelunsa jälkeen myös, että ennen kuin Tilakeskus, jolle hallintosäännön mukaan vuokrasopimuksen allekirjoittaminen kuuluu, vuokraamisen ehdot ja kaikki muu siihen liittyvä tieto tuodaan sekä kaupunginhallituksen että liikunta- ja kulttuurilautakunnan kokouksiin.

Lahdella on hienot taidekokoelmat, mukaan lukien yksi maailman kattavimmista ja hienoimmista julistekokoelmista. On toivottavaa, että saamme taiteen monimuotoisuudessaan vihdoin myös laajemmin esille. Samoin se mahdollistaa ottaa Lahteen näyttelyistä, joita tullaan katsomaan hyvinkin kaukaa.

Malskille kaavaillun keskuksen yhteyteen olemme vihdoin saamassa myös huonekalumuseon, jonka kaupunkimme todella ansaitsee. Olemmehan kiistatta Suomen tunnetuin arvostetun huonekaluteollisuuden keskittymä, mm. Askon ja Iskun ansiosta. Niiden lisäksi on ollut niin Nupponen kuin Lahden Puutyö ja monia muita. Eiköhän sinne löydä vielä tulevaisuudessa myös Nastolan alueella toimivan Pedronkin kalusteita. Tätä jo olemassa olevaakin huonekalumuotoilun kokoelmaa on makuutettu aivan riittävän kauan varastoissa yleisöltä pimennossa. Muotoilu on toki paljon muutakin kuin huonekalut, Lahtea ajatellen vaateteollisuus on siitä yksi oivallinen esimerkki vuosikymmenien perinteen muodossa.

Jokainen meistä valtuutetuista tietää, että vuosittaiset vuokrakustannukset tulevat hankkeen toteutumisen yhteydessä nousemaan siitä, mitä ne ovat nyt Vesijärvenkadulla toimivaan taidemuseoon verrattuna. Emme kuitenkaan ole nyt varautumassa vain ja ainoastaan taidemuseotiloihin, vaan aivan uudenlaiseen kaupungin elinvoimaa ja matkailullista houkuttelevuutta ja kiinnostavuutta edistävään keskittymään, jossa kaupungin vuokraamaksi kaavailtujen tilojen lisäksi tullaan näkemään paljon yritys- ym. toimintaa. Unohtaa ei myöskään sovi mahdollisuutta toteuttaa siellä lasten taidekasvatusta eri muodoissaan.

Tunnettu tosiasia on, että kulttuuri luo hyvinvointia, joka omalta osaltaan säästää kaupungin menoja sosiaalipuolella, johon rahaa saadaan menemään pohjaton määrä, toki niidenkään satsausten tarpeellisuutta vähättelemättä. Meiltä tarvitaan nyt samaa rohkeutta, mitä aikanaan kaupungintalon tai Sibeliustalon rakentamispäätöstä tehtäessä on menneiden vuosikymmenten valtuutetuilla ollut. Ja nyt emme edes rakenna kaupungin rahoilla.

Merja Vahter, kok
kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Vaalikoneista ja vanhusten huomioimisesta vaaleissa

Lauantai 1.4.2017 klo 22:15 - Merja Vahter

Vaalikoneet ovat idealtaan hyviä, mutta niiden mielekkyys vesittyy helposti kysymysten asettelun muodossa. Siinä kun ehdokas täyttäessään siirtää pompulaa näkemyksensä ja arvojensa mukaan, on lähes joka vastausta perusteltava, jotta mahdollinen äänestäjä voi nähdä miksi näin. Vastaamisessa, jos ja kun haluaa olla vielä rehellinen, joutuu ottamaan huomioon realiteetit.

Mitä tulee siihen, että vanhuksien huomioiminen ei nouse vahvemmin nyt esiin, vaikuttaa osin se, että ne eivät Lahdessa ole enää suoraan kuntapäättäjien päätösasioissa oikeastaan muussa kuin hyvän asumisen, elämisen, harrastamisen mahdollistamisen, turvallisen kaduilla liikkumisen tai kulttuuritarjonnan ym. muodossa.

Uskallan kuitenkin sanoa, että suurin osa meistä ehdokkaista pitää vanhusten puolien pitämistä itselleen luonnollisena, itsestään selvänä ja tärkeänä tehtävänä, jota ei tarvitse edes erikseen korostaa. Jokainen meistä omaa vanhoiksi eläneitä läheisiä ja tietää itsekin tulevansa vanhaksi, jos sinne asti saa elää.

Terveydenhuolto ja sairaanhoito kaikissa asteissaan on siirtynyt Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymän vastuulle. Toki osa vaaleissa hyvin menestyvistä ehdokkaista tulee vaalien jälkeisten ns. ylikunnallisten neuvottelujen jälkeen valituksi sen hallitukseen tai valtuustoon, mutta vielä näissä vaaleissa äänestäjä ei voi äänestää ketään suoraan niihin. Maakuntavaalit voivat jatkossa tuoda tähän asiaan muutoksen.

Henkilökohtaisesti näen valtuutetun työn sellaisena, että meidän on kyettävä tarttumaan kaikkiin niihin asioihin joita kaupungissa hyvään elämiseen ja asumiseen tarvitaan. Koskevat ne sitten vanhuksia, lapsia,
opiskelijoita, yritysten työllistämismahdollisuuksia, kaavoitusta, rakentamista, liikuntaa tai kulttuuria.

Vain teot merkitsevät ja vaikuttavat. Lupauksia voi antaa ja puheita on helppo pitää, mutta itsensä likoon laittaminen ajan antamisen muodossa jääkin sitten monesti toteuttamatta. Tarvitaan myös siltojen rakentamista ja yhteistyöhalua muiden puolueiden edustajien kanssa. Vain siten saadaan edistystä aikaan. Koskevat asiat sitten vanhoja tahi lapsia, perheitä ja erilaisia ihmisiä ylipäätään. Mm. sellaiset asiat ja taidot eivät vaalikoneissa nouse minkäänlaiseen rooliin tai esille. Toki ne voivat olla siinäkin suuntaa antavia. Kysymykset vaikuttavat tulokseen.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu
kuntavaaliehdokas, kok
Lahti

Kirjoitus julkaistu Uudessa Lahdessa 1.4.2017

Kaupungin- ja kunnanvaltuutettujen nauttima luottamus

Sunnuntai 26.2.2017 klo 18:33 - Merja Vahter

Surullista lukea ja kuulla tuoreita tuloksia, joiden mukaan ihmiset Suomessa eivät kovinkaan paljon luota vaaleissa valittuihin päättäjiin. Huonoin tilanne tuntuu olevan europarlamentaarikkojen osalta, mutta minua tässä tilanteessa kiinnostaa nyt eniten kuntavaaleissa valittujen saama luottamus.
Tätä on ajankohtaista pohtia, koska vaalit ovat lähempänä kuin hoksaammekaan. Lahdessa ainakin Kokoomuksen lista on nyt täynnä ja sille asetettavat 88 ehdokasta vahvistettu keskusvaalilautakuntaan toimitettavaksi. Tämä on tilanne, josta olen iloinen.  

Ihan vakavissani olen sitä mieltä, että niiden ihmisten, jotka ovat meihin valtuutettuina työskenteleviin tyytymättömiä, kannattaisi pistää itsensä likoon ja käyttää yhteisten asioiden hoitamiseen omaa aikaansa.
Otaksun, että kaikilla ei ole minkäänlaista mielikuvaa siitä, miten paljon käytämme aikaa asioihin perehtymiseen ennen päätöksien tekoa. Ainakin omalta osaltani voin sanoa, että punnitsen päätöksien vaikutuksia monelta kantilta ja useisiin ihmisiin yhteyttä pitäen, ennen kuin päädyn omaan kantaani.

Ei ole sananhelinää esimerkiksi sanonnat ”lapsivaikutusten arviointi”, ”yritysvaikutusten arviointi”- ja sitä kautta työpaikkasaatavuus, ”vaikutus ympäristöön”, ”vastuu vanhuksista ja heidän hyvinvoinnista” sekä moninaiset muut sanonnat. Ne pitävät sisällään paljon sellaista, mitä ei ole, eikä välttämättä tarvitse erikseen mihinkään kirjata. Ne tulee päättäjän sisäistää. Kokonaisvaltaisen vaikutuksen pohtiminen on tärkeä taito.

Täydellisiä päättäjiä ei ole eikä tule, kuten ei meitä ihmisiä muutenkaan. Mutta toivottavasti kuitenkin riittää, että voi rehellisesti sanoa yrittävänsä parhaansa edistääkseen kaupungin kehitystä, vastaamaan niin kaikenikäisten asukkaiden kuin työpaikkoja tarjoavien yritysten tarpeisiin. Ja on hyvä muistaa, että jo yhden ihmisen yritys on tarjonnut työpaikan hänelle itselleen, joka sekin on hyvä askel yrityksen mahdolliselle kasvulle. Ja oman laisensa riskinotto, kuten kuntavaaliehdokkaaksi lähteminenkin omalla tavallaan. Kukapa sitä toisaalta haluaa pistää itsensä kaikenlaiselle avoimelle arvostelulle alttiiksi. Mutta jos halu asioiden kehittämiseen ja tarvittavaan uudistamiseen on luontaista, arvostelunkin kyllä kestää. Joidenkin ne on joka tapauksessa otettava hoitaakseen, jos äänestäjien luottamusta saavat.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu, Lahti
tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
kuntavaaliehdokas, kok

www.merjavahter.fi
https://www.facebook.com/merja.vahter
https://www.facebook.com/Merja-Vahter-Kokoomus-Lahti-505368036159342/?fref=ts

Julkaistu ESS:ssa 4.3.2017 otsikolla "Valtuutettu pistää itsensä likoon"
 

 

Puoluevaltuustomuisto

Torstai 9.2.2017 klo 10:17 - Merja Vahter