Vanhustenhoito on saatava kuntoonPerjantai 24.1.2020 klo 14.23 - Merja Vahter Ylen aamu TV1:ssä keskusteltiin tänään 24.1. vanhustenhoidosta ja sen nykyisestä tilasta. Palveluasumisen pitäisi olla nimensä mukaisesti palvelevaa. Tätähän se ei tänä päivänä aina ole. On tärkeää keskustella siitä miten saamme kehitettyä aikaisemman vaiheen palvelua. Olemme Lahdessakin ihan valtuustotasolla 2000-luvun aikana korostaneet sitä, että ihmisen pitää saada hoitoa ja palvelua kotiin niin kauan kuin se on mahdollista. Sen täytyisi kuitenkin olla asukkaan tahto ja mahdollisuus niin kauan kuin se on inhimillisesti ajatellen mielekästä. Siinä vaiheessa kun kotona asuminen ei ole enää turvallisuuden tunnetta tuova, tulee voida tarjota heille muu tapa asumiseen ja elämiseen. Kotiin annettava palvelu vaatii muutakin kuin että vanhuksen luona ehditään muutama minuutti käydä kääntymässä. Aivan liian huonokuntoisia ihmisiä on Suomessa Sirkka-Liisa Kivelän mukaan tällä hetkellä kotihoidossa. Vaikka kotona hänen kanssaan asuisi joku omainen, tulee kaikkien ymmärtää millaista on elämä muistisairaan tai liikuntakyvyttömän kanssa. Myös he tarvitsisivat tukea ja keskusteluaikaa. Tätä kotona käyvillä hoitajilla tarpeista riippumatta ei yleensä ole. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta. Sen nimikkeen kattamisen pitää kattaa kaikki ikäryhmät. Ihanteellisena voidaan pitää, jos voimme mahdollisimman pitkään toteuttaa harrastuksiamme. Ne lisäävät omalta osaltaan hyvinvointiamme. Jokainen meistä haluaisi varmaan kuolla ns. saappaat jalassa. Se vaan ei aina toteudu. Hoitajamitoituksesta puhutaan ja se oli yksi kuumimpia puheenaiheita eduskuntavaalien alla. Lupailtiin hoitajamitoituksen kasvua, erittelemättä sitä erilaiset tarpeet huomioon ottaen. Tässä piili puolueiden välinen suuri ero. Kokoomuslaisena olen tottunut siihen, että kun jotain poliitikkoina lupaillaan, pitää olla tieto siitä, että siihen on sekä rahalliset että toiminnalliset resurssit. Jo nyt on nähty, että näin ei ole, eikä näitä ns. tyhjiä lupauksia pystytä täyttämään vielä koko eduskuntakaudella. Siitä huolimatta meidän on kunnissa, kuntayhtymissä ja valtakunnallisesti löydettävä keinoja, joilla vanhusten ansaitsemaa hyvää hoitoa kohti ja toteuttamaan päästään mahdollisimman pian. Pidetään siis vanhusten puolia niillä keinoin, jotka meillä kullakin on käytössä. Jos ei muilla tavoin, niin seurustelemalla heidän kanssaan vaikka palvelutaloissa vieraillen. Se on uskomattoman antoisaa molemmille osapuolille. |
Avainsanat: vanhustenhoito, hyvinvointivaltio, palveluasuminen, vanhuspalvelut, kotihoito, kotisairaanhoito, lähimmäispalvelu, ystäväpalvelu, palvelutarpeen kartoitus, ikäihmiset |